31.8.2015

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 12.6.2013

Syyttäjän ja A:n syytteestä käräjäoikeus katsoi, että B oli omavaltaisesti ottanut huostaansa vuonna 2006 ja 2004 syntyneet lapsensa sekä lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten vienyt lapset pois maasta 12.6.2012 ja 29.6.2012 väliseksi ajaksi ilman lasten isän A:n antamaa lupaa. Lasten tapaamista koskevan Vaasan hovioikeuden 23.1.2012 antaman päätöksen mukaan A:lla oli ollut oikeus tavata lapsiaan 15.6.2012 ja 17.6.2012 välisenä aikana. Lisäksi A:lla oli ollut oikeus viikon mittaiseen kesälomatapaamiseen kesäkuun aikana.

Perusteluinaan käräjäoikeus totesi, että B oli kiistänyt syytteen kahdella perusteella. Ensinnäkin syytteen teonkuvauksesta poiketen A oli itse ilmoittanut, ettei hän tapaa lapsia kesäkuussa. Toiseksi lapsikaappauksen tunnusmerkistö ei ylipäätään voi tulla sovellettavaksi tapaukseen, koska B ei ollut edes pyrkinyt menettelyllään lasten asuinvaltion muuttamiseen.

A ja B olivat lastensa yhteishuoltajia. Syytteessä tarkoitettuna aikana tapaamisoikeudesta oli ollut Vaasan hovioikeuden 23.1.2012 antama päätös. Sen mukaan lapsilla oli ollut oikeus tavata isäänsä A:ta muun muassa joka kolmas viikonloppu perjantaista sunnuntaihin. Kesälomien osalta oli määrätty, että lapsilla oli oikeus tavata isäänsä kesällä 2012 kaksi viikon mittaista jaksoa, joista toinen sijoittui kesäkuulle ja toinen heinäkuulle.

Hovioikeuden päätöksen mukaiset tapaamiset eivät olleet toteutuneet ja A oli vaatinut Helsingin käräjäoikeudessa päätöksen täytäntöönpanoa sakon uhalla. Käräjäoikeus oli päätöksessään 27.2.2012 velvoittanut B:n sakon uhalla sallimaan tapaamiset tarkemmin määrätyn porrastuksen mukaisesti. Tämän päätöksen mukaan 25.5.2012 alkaen B oli velvoitettu sakon uhalla sallimaan hovioikeuden päätöksen mukaiset tapaamiset sellaisenaan.

Selostettujen päätösten perusteella lapsilla oli ollut oikeus tavata isäänsä A:ta syytteessä kerrotuin tavoin kesäkuussa. A oli lähettänyt B:lle kesälomatapaamista koskevat viestit 7. ja 18.5.2012. Ensimmäisessä viestissä hän oli ehdottanut viikon kestävää tapaamista 22.6.2012 alkaen ja jälkimmäisessä 29.6.2012 alkaen. B oli lähettänyt A:lle joitakin sähköpostiviestejä mainittujen viestien jälkeen, mutta käräjäoikeuden arvion mukaan mitään vastausta ei voitu tulkita tapaamisajankohdasta sopimiseksi. Tapaamisoikeudesta annetun päätöksen mukaan vanhempien oli ollut määrä sopia tapaamisista ja A:n oli ollut määrä ilmoittaa toiveensa 1.5.2012 mennessä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei tapaamisoikeudesta annettua päätöstä voinut tulkita niin, että lapset olisivat menettäneet oikeutensa tapaamisiin sillä perusteella, että A oli esittänyt toiveensa loman ajankohdasta kuusi päivää myöhässä. Tästä vähäisestä myöhästymisestä huolimatta B:llä oli ollut velvollisuus osallistua tapaamisajankohtien sopimiseen ja myötävaikuttaa näin tapaamisten järjestämiseen. Käräjäoikeus katsoi myös, että A:n 18.5.2012 lähettämä - ilman vastausta jäänyt - ehdotus ei ollut siirtänyt kesäkuun lomaviikkoa myöhemmäksi. B:n myöhempi menettely heinä-elokuussa oli pikemminkin osoittanut, ettei hän ollut aikonut sallia kesälomatapaamisia myöhemminkään kesän 2012 aikana.

Kerrotuilla perusteilla käräjäoikeus totesi, että B oli matkalle lähtiessään tiennyt, että ulkomaille lähtemisen vuoksi yksi viikonlopputapaaminen ja kesäkuun viikkotapaaminen olivat estyneet. A:n kertomuksen perusteella hänen tarkoituksenaan oli ollut toteuttaa molemmat tapaamiset. Hän oli uskottavalla tavalla kertonut olleensa 15.6.2012 hakemassa lapsia Helsingistä luokseen Jyväskylään viikonlopputapaamiseen.

Lapsikaappausta koskevan rangaistussäännöksen tulkinnan osalta käräjäoikeus totesi, että säännöksen sanamuoto tai esityöt eivät antaneet yksiselitteistä ratkaisua tulkintaongelmaan siitä, suojaako säännös myös toisen huoltajan ja lasten välisen tapaamisoikeuden toteutumista. Käräjäoikeus piti perustellumpana tulkita rangaistussäännöksen koskevan myös niitä tilanteita, joissa lapsen ja huoltajan tapaamiset estettiin viemällä lapsi pois maasta.

Käräjäoikeus tuomitsi B:n lapsikaappauksesta sakkorangaistukseen sekä velvoitti B:n maksamaan A:lle korvausta kärsimyksestä ja asianosaiskuluista.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pasi Kumpula.

Helsingin hovioikeuden tuomio 3.12.2013

Hovioikeus, jonne B valitti, totesi, että B ei ollut sinänsä kiistänyt menetelleensä syytteen teonkuvauksessa esitetyin tavoin. Hän oli kuitenkin katsonut, ettei menettely täyttänyt lapsikaappausrikoksen tunnusmerkistöä, koska hän ei ollut rikoksen tunnusmerkistön edellyttämällä tavalla ottanut lapsia huostaansa. Lapsikaappausta koskevalla rangaistussäännöksellä ei ollut myöskään tarkoitettu suojata tämäntyyppistä huoltajan ja lasten välisen tapaamisoikeuden toteutumista. B:llä oli joka tapauksessa ollut oikeus viedä lapset kahden viikon lomamatkalle Sveitsiin.

Riidatonta oli, että lapset oli määrätty vanhempiensa yhteishuoltoon ja että he olivat asuneet äitinsä B:n luona. Asiassa ei ollut väitettykään, että B olisi muuttanut tai pyrkinyt muuttamaan lasten asuinpaikkaa, vaan kyse oli ollut lyhempiaikaisesta matkasta Sveitsiin. Lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa Vaasan hovioikeuden päätöksessä ei ollut annettu määräystä siitä, että lasten ulkomaanmatkoihin tarvittiin toisen huoltajan suostumus.

Rikoslain 25 luvun 5 §:n mukaan, jos kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi tai huoltaja taikka lapselle läheinen henkilö omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa siltä, jonka huostassa lapsi on, hänet on tuomittava, jollei teko ollut rangaistava 5 a §:ssä tarkoitettuna lapsikaappauksena, lapsen omavaltaisesta huostaanotosta. Mainitun 5 a §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava lapsikaappauksesta, jos lapsen omavaltaisessa huostaanotossa 1) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten lapsi viedään pois asuinvaltiostaan tai jätetään palauttamatta sinne ja 2) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty ilman poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

Hovioikeus totesi, että lapsikaappaussäännöksen tunnusmerkistön täyttyminen edellytti lapsen omavaltaista huostaanottoa koskevan tunnusmerkistön täyttymistä. Molempia säännöksiä koskevien esitöiden (LaVM 22/1994 vp ja HE 169/2005 vp) mukaan sääntelyn tarkoituksena oli suojella lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta ja jatkumista oikeudettomilta muutoksilta. Mainitun lakivaliokunnan mietinnön mukaan tunnusmerkistön täyttyminen edellytti, että lapsi siirtyi omavaltaisella toiminnalla toisen huostaan siltä, jonka huostassa lapsi tosiasiallisesti oli. Huostassaolo tarkoitti pitempiaikaisempaa suhdetta kuin pelkkä vierailu tai hetkellinen huolenpito. Lapsi ei esimerkiksi ollut sen vanhemman huostassa, jonka luona hän vietti sovitun tapaamisoikeuden mukaista viikonloppua.

Lapsikaappausta koskevan rikossääntelyn esitöiden (HE 169/2005 vp) mukaan lapsen huoltoa koskevien oikeuksien käsite oli ymmärrettävä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 luvun säännösten mukaisesti laajasti. Sanotun lain 33 §:n mukaan lapsen huoltoa koskevilla oikeuksilla tarkoitettiin oikeuksia ja velvollisuuksia huolehtia lapsen henkilöä koskevista asioista, erityisesti oikeutta määrätä lapsen asuinpaikasta. Tapaamis- ja luonapito-oikeus eivät kuitenkaan kuuluneet huoltoa koskevien oikeuksien piiriin.

Hovioikeus totesi, että lapsikaappausta koskevan rangaistussääntelyn tarkoituksena oli suojata lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta ja jatkumista oikeudettomilta muutoksilta. Lain sanamuodosta tai sen esitöistä ei sen sijaan yksiselitteisesti ilmennyt, että säännöksellä olisi tarkoitettu suojata myös nyt käsillä olevassa tilanteessa tarkoitettua suhteellisen lyhytaikaista huoltajan ja lapsen välistä tapaamisoikeutta. Lain esitöistä (HE 169/2005 vp) oli päinvastoin saatavissa tukea sille, että tapaamisoikeus ei kuuluisi tällä rikossääntelyllä suojattavien huoltoa koskevien oikeuksien piiriin.

Edellä mainitun vuoksi perusteltua ei ollut, että lapsikaappausrikoksen tunnusmerkistö laajennettaisiin rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vastaisesti ja rikosasiassa vastaajana olevan B:n vahingoksi käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevin tavoin ja siviilioikeudellisia säännöksiä, kuten Haagin lapsikaappaussopimusta, tulkitsemalla koskemaan myös huoltajan ja lasten välisen tapaamisoikeuden loukkaamattomuutta.

Hovioikeus katsoi, että toisen huoltajan ja lasten lyhytaikainen lomamatka ulkomaille ilman toisen huoltajan lupaa siten, että lasten oikeus tavata matkan aikana toista huoltajaansa estyi, ei ollut sellainen lasten tosiasiallisen huoltosuhteen rikkominen, jonka voitaisiin katsoa yksiselitteisesti täyttävän lapsikaappausta koskevan rikoksen tunnusmerkistön. B ei ollut näin ollen menettelyllään syyllistynyt lapsikaappaukseen.

Hovioikeus hylkäsi syytteen sekä vapautti B:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pauli Viitanen, Petri Leskinen ja Arja Mäki. Esittelijä Tiina Väisänen.

Perustelut

Syyte ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. Syyttäjä on rangaistusvaatimuksessaan, johon A on yhtynyt, vaatinut B:n tuomitsemista rangaistukseen lapsikaappauksesta sillä perusteella, että B oli omavaltaisesti ottanut huostaansa 6.6.2006 ja 9.9.2004 syntyneet lapsensa, ja lasten huoltoa koskevia oikeuksia loukaten vienyt ilman lasten isän A:n lupaa lapset pois maasta 12.6.2012 ja 29.6.2012 väliseksi ajaksi. A:lla oli tuona aikana ollut Vaasan hovioikeuden 23.1.2012 antaman päätöksen mukaan oikeus tavata lapsiaan viikonlopun ajan 15.6. - 17.6.2012 sekä oikeus viikon mittaiseen kesälomatapaamiseen kesäkuun aikana. A on myös vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta kärsimyksestä, taloudellisesta vahingosta ja asianosaiskuluista.

2. Käräjäoikeus on tuomiostaan ilmenevillä perusteilla tuominnut B:n lapsikaappauksesta sakkorangaistukseen ja velvoittanut hänet maksamaan A:lle korvausta kärsimyksestä ja asianosaiskuluista. Hovioikeus, jossa B on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon, on hylännyt syytteen ja vapauttanut B:n rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta.

3. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella kysymys siitä, onko B syyllistynyt syytteen mukaiseen lapsikaappaukseen.

Lasten huoltoa ja tapaamista koskeva päätös

4. Vaasan hovioikeuden 23.1.2012 antaman päätöksen mukaan B:n ja A:n yhteiset lapset ovat vanhempien erilleen muuttamisen jälkeen jääneet vanhempiensa yhteishuoltoon. Lapset ovat asuneet äitinsä B:n luona. Lapsilla on vuotta 2012 koskeneiden määräysten mukaan ollut oikeus tavata isäänsä A:ta joka kolmas viikonloppu perjantaista kello 18 sunnuntaihin kello 17 sekä kesälomalla kahden viikon ajan, viikon kerrallaan perjantaista kello 18 seuraavaan perjantaihin kello 18, jolloin toinen viikko on kesäkuussa ja toinen heinäkuussa. A:n on tullut ilmoittaa toiveensa kesälomatapaamisista B:lle vuosittain 1.5. mennessä.

Tapahtumatiedot

5. A on 7.5.2012 ilmoittanut sähköpostitse B:lle kesäloman aikaisen tapaamisen ajankohdaksi kesäkuun osalta 22. - 29.6.2012. B puolestaan on seuraavana päivänä lähettämässään vastauksessa ilmoittanut, että hän oli aikonut lähteä lasten kanssa kesäkuussa Sveitsiin. A on tämän jälkeen 18.5.2012 ilmoittanut ehdotuksenaan, että lapset tulevat hänen luokseen ensimmäiseksi kesälomaviikoksi 29.6.2012 ja 8.7.2012 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen olisi normaali viikonlopputapaaminen, todeten viestissään samalla, että "näin teillä on se kesäkuu vapaana omiin menoihin".

6. B on ollut lastensa kanssa lomamatkalla sukulaistensa luona Sveitsissä syytteessä mainitun ajanjakson.

Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinnan lähtökohdat

7. Rikoslain 25 luvun 5 §:ssä säädetään, että jos kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi tai huoltaja taikka lapselle läheinen henkilö omavaltaisesti ottaa lapsen huostaansa tai muun edellä mainitun henkilön huostaan siltä, jonka huostassa lapsi on, hänet on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 5 a §:ssä tarkoitettuna lapsikaappauksena, lapsen omavaltaisesta huostaanotosta.

8. Rikoslain 25 luvun 5 a §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava lapsikaappauksesta, jos lapsen omavaltaisessa huostaanotossa 1) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia loukaten lapsi viedään pois asuinvaltiostaan tai jätetään palauttamatta sinne ja 2) lapsen huoltoa koskevia oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty tai olisi käytetty ilman poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

9. Rangaistussääntelystä ilmenee, että lapsikaappausta koskeva rangaistussäännös perustuu lapsen omavaltaista huostaanottoa koskevaan säännökseen. Viimeksi mainitun rangaistussäännöksen esitöissä (LaVM 22/1994 vp s. 15) todetaan, että säännöksellä suojataan lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen jatkumista oikeudettomilta muutoksilta. Tunnusmerkistö edellyttää, että lapsi siirtyy omavaltaisella toiminnalla toisen huostaan siltä, jonka huostassa lapsi tosiasiallisesti on. Huostassaolo tarkoittaa pitempiaikaisempaa suhdetta kuin pelkkä vierailu tai hetkellinen huolenpito. Lapsi ei esimerkiksi ole sen vanhemman huostassa, jonka luona hän viettää sovitun tapaamisoikeuden mukaista viikonloppua. Jos tapaamisoikeuteen perustuva vierailu on kestänyt viikkoja, menettelee kuitenkin lapsen huoltaja, joka omavaltaisesti hakee lapsen pois, säännöksessä rangaistavaksi säädetyllä tavalla.

10. Lapsikaappausta koskevalla rikoslain 25 luvun 5 a §:n rangaistussäännöksellä suojellaan lapsen omavaltaista huostaanottoa koskevan säännöksen tavoin lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta (KKO 2013:86 kohta 7 sekä HE 169/2005 vp s. 43 - 44). Tuon lainkohdan säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 169/2005 vp s. 56) todetaan edelleen, että lapsen huoltoa koskevien oikeuksien käsite on tässä yhteydessä ymmärrettävä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 luvun säännösten mukaisesti laajasti. Mainitun lain 33 §:n mukaan lapsen huoltoa koskevilla oikeuksilla tarkoitetaan oikeuksia ja velvollisuuksia huolehtia lapsen henkilöä koskevista asioista, erityisesti oikeutta määrätä lapsen asuinpaikasta. Esitöissä mainitaan lisäksi, että tapaamis- ja luonapito-oikeus ei kuulu huoltoa koskevien oikeuksin piiriin. Kun huoltoa koskevat oikeudet kuuluvat yhteisesti useammalle taholle, on kutakin tahoa itsenäisesti pidettävä mainittujen oikeuksien haltijana.

11. Korkein oikeus toteaa, että erillään asuvilla vanhemmilla, joiden yhteishuoltoon heidän lapsensa on uskottu, on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 5 §:stä ilmenevä velvoite vastata yhdessä lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tehdä yhdessä lasta koskevat päätökset, jollei toisin ole säädetty tai määrätty. Huoltajien yhdessä tehtäviin päätöksiin voivat kuulua esimerkiksi lapsen asuinpaikan valinta tai lapsen mahdollinen muutto ulkomaille. Lapsikaappausrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvaa lapsen huoltoa koskevien oikeuksien loukkaamista on johdonmukaista ja perusteltua arvioida siitä näkökulmasta, loukataanko lapsen asuinvaltiostaan pois viemisellä tai sinne palauttamatta jättämisellä huoltajalle kuuluvaa oikeutta osallistua lapsen huoltoon kuuluviin tehtäviin, erityisesti oikeutta lapsen asuinpaikasta määräämiseen.

12. Lapsikaappausta koskevan rangaistussäännöksen tarkoituksena on edellä todetuin tavoin suojata lapsen tosiasiallisen huoltosuhteen rikkomattomuutta. Säännöksen perustana oleva rangaistussäännös lapsen omavaltaisesta huostaanotosta edellyttää sanamuotonsa mukaisesti, että tekijä ottaa lapsen huostaansa siltä, jonka huostassa lapsi on. Lapsikaappausrikosta koskevan rangaistussäännöksen tarkoituskaan ei puolla rangaistavuuden ulottamista tilanteeseen, jossa henkilö, jonka luona lapsi tosiasiallisesti asuu, matkustaa lapsen kanssa tavanomaiselle, lyhyehkölle lomamatkalle ulkomaille, vaikka lapsen yhteishuoltaja ei olisi antanut matkaan lupaa ja vaikka lyhytaikainen tapaamisoikeus voisi matkan aikana estyä.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

13. Asiassa esitetyistä sähköpostiviesteistä ilmenee, että asianosaisilla on ollut toukokuussa erimielisyyttä lasten ja A:n kesäkuisen viikon mittaisen lomatapaamisen ajankohdasta. A on tuolloin saanut tiedon, että B suunnitteli lomamatkaa Sveitsiin lasten kanssa kesäkuussa, mutta ei tietoa matkan tarkemmasta ajankohdasta. Asianosaisten käsitykset tapaamisen osalta ilmoitetusta tai sovitusta ovat oikeudenkäynnissä edelleen poikenneet toisistaan. On ilmeistä, että B:n ja lasten lähtö juuri ennen viikonlopputapaamista, jota A on pitänyt joka tapauksessa hovioikeuden päätöksen mukaisena, on tullut hänelle yllätyksenä. Kuten edellä on todettu, tavanomaiset tapaamis- ja luonapito-oikeudet eivät kuitenkaan kuulu niiden keskeisten oikeuksien piiriin, joita rikoslain 25 luvun 5 a §:n rangaistussäännöksellä on tarkoitettu suojata. Matkalle lähtiessään B ei siten lasten lähivanhempana ole ottanut lapsia huostaansa. Asiassa ei ole myöskään tullut ilmi, että B olisi sanotulla noin kahden viikon mittaisella matkalla estänyt A:ta osallistumasta lapsen huoltoon kuuluvien oikeuksien käyttämiseen. B ei ole syyllistynyt menettelyllään lapsikaappaukseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Pekka Koponen ja Mika Huovila. Esittelijä Matti Sepponen.